Perinne

Jugend-talo kantakaupungissa tai puuhuvila saaristossa

Perinne-teema nojaa 1800- ja 1900 -lukujen vaihteeseen ja ajalle leimalliseen klassiseen muotokieleen. Ovena on peiliovi – usein myös sisään lyövänä, jolloin runko muodostaa kehyksen ovelle. Angloamerikkalaisessa maailmassa tämä tunnetaan ’Shaker kitchen’ -tyylinä. Vedin on joko keraaminen tai messinkinen nuppi; korkeissa komeroissa toisinaan valettu kahva.

Sokkelilevy on profiloitu ja sijoitettu kalusteen etupintaan jalkalistamaisesti. Näyttävyyttä lisäävät pilasteripäädyt, koristelistat sekä dekoratiiviset reunatyöstöt esimerkiksi työtasossa. Tasomateriaali on ajan hengen mukaisesti luonnonkiveä, ovet puolestaan maalattuja. Peittävän maalikäsittelyn ohella vaihtoehtoina on alta kuultava aidon puun syykuvio.

Välitilaan on korotettu joko tasomateriaalin luonnonkivi, tai valittu vaihtoehtoisesti käsityötä henkivä keraaminen lasitettu laatta. Posliiniallas on joko upotettu tai päälle asennettava. Myös muodoltaan pyöristetty teräsallas sointuu teemaan. Klassisen yhtenäinen ilme täydentyy tyyliin sopivalla hanalla, sähkökalusteilla ja valaistuksella.

Lankavetimet

Vetimet

TH100SBP

Messinki, kiillotettu

TH100LBP

Messinki, kiillotettu

TH110SBN

Messinki

TH110LBN

Messinki

TH120SBP

Messinki, kiillotettu

TH130SCP

Kromi

TH120SBL

Musta

TH140MBP

Messinki, kiillotettu

TH140MCP

Kromi

TH140MBL

Musta

TH150SBP

Messinki, kiillotettu

TH150SCP

Kromi

TH160MBL

Musta

Nuppivetimet

Vetimet

TK100SBP

Messinki, kiillotettu

TK100SBN

Messinki

TK100SBL

Musta

TK100SCP

Kromi

Musta

Kromi

TK130SBP

Messinki, kiillotettu

TK110SBP

Messinki, kiillotettu

TK110LBP

Messinki, kiillotettu

TK120SCP

Kromi

TK140STN

Tina

TK160SPL

Posliini

TK150SBZ

Pronssi

TK180SBZ

Antiikkipronssi

TK170SBZ

Antiikkipronssi

TK170MBZ

Antiikkipronssi

Kahvat

Vetimet

TP100SBL

Valurauta, musta